Tiedättekö sen tunteen, kun onnistuu työssään, kokee olevansa pätevä? Kohottaa kummasti itsetuntoa ja mielialaa. Itse heräsin tuohon tunteeseen tässä päivä pari sitten.

Havahduin ensinnäkin siihen tosiasiaan, että olen todellakin parastaikaakin töissä! Tämä ahaa-elämys jotenkin kevensi oloani ja sai aikaan jonkinmoisen asennemuutoksen: Eivät päiväni ole täynnä "ylimääräisiä" rasituksia siivoamisen, ruoanlaiton ja kaupassakäynnin muodossa - ne ovat osa tehtävänkuvaani. Työkenttäni on laaja, mutta alan päästä hommassa niskan päälle ja kokea onnistumisen elämyksiä. Ja ammattiylpeyttä! Alan olla aika hyvä työssäni ja sen aikatauluttamisessa. Osaan suunnitella etukäteen, ja vetäistä nopeasti takataskusta Plan B:n, jos homma ei sujukaan kuten pitäisi.

Tämä kakkostyöpaikkani muistuttaa jossain määrin ykköstä. Työ on itsenäistä, vaikkakin tiimityötaidoista on apua. Työyhteisö on aika epähierarkinen - esimies-alaissuhteet heittävät varsinkin tässä kakkosduunissa häränpyllyä, vaikka kovasti yritänkin pitää auktoriteetistani kiinni. Molemmissa työpaikoissa olen aluksi ollut sormi suussa ja tuntenut, etten ikinä voi oppia kaikkea, mitä työ vaatii.

Nykyisin päiväni ovat täysiä, ympäripyöreitä. Koen todellakin saavani konkreettisesti paljon aikaan, ja todellakin näen aikaansaannokseni  (tai -saamattomuuteni...) heti silmieni edessä. Teen työtä vuorotta. Välillä kakkaa tulee konkreettisesti käteen, mutta sitä ei juuri ehdi jäädä murehtimaan (hyvä jos siivoamaan!)

Nyt ymmärrän julkisuudessakin näkyneet tutkimustulokset siitä, miten kotiäitiys nostaa naisten kykyä toimia johtotehtävissä. Itseni kohdalla nimenomaan asenteeni on muuttunut - en koe että kovinkaan enää kavahtaisin lisävastuita työelämässä. Nykyhomman rinnalla monikin duuni varmasti tuntuisi jopa helpolta!

Yksi iso ero toki on - ja se saa ainakin minut nauttimaan nykyhommasta mahdollisimman pitkään: Kuinka moni voi sanoa todella rakastavansa pomoaan?