Onpas ollut melkoinen bloggailu-block, en vaan ole saanut aikaiseksi kirjoitella mitään. Kaikenlaista on kyllä kevään tullen ollut, niitä etukäteen hehkuttamiani reissuja tyttöporukalla, vatsatautia, talon suunnittelua muun muassa.

Kesää odotan kovasti. Lasten kanssa helpottaa kun pukemisrumba vähenee, ja muutenkin vissiin vanhat luuni jo kaipaavat lämpöä (kesällähän on täälläkin aina +25, eikö niin? ;)). Aurinkoa olemme onneksi jo saaneet mukavasti viime viikkoina. Lumi sulaa solisten ja etuovemme eteen on ilmestynyt jokakeväinen laatokka, joka saa minut ja miehen kiristelemään hampaitamme mutta jälkikasvu pomppii (and I mean pomppii) innoissaan. Oma järvi, heti etuovelta!

Kesällä talo alkaa nousta ja samalla koko projekti konkretisoitua. Pääsemme myös parin kesän tauon jälkeen taas häihin, ihanaa! Muutama heppatyttöreissu pitää toki tehdä, ja ehkäpä pääsen viuhahtamaan myös jollekin pienelle kaupunkilomalle jossain vaiheessa.

Sitä kaikkea odotellessa, tässä Merjan blogista bongaamani meemi, eli:

1. Vastaa nimelläsi ja minä kerron sinusta jotain.
2. Kerron sinulle mikä bändi/elokuva muistuttaa minua sinusta.
3. Keksin jotain yhteistä/samaa intressiä meistä.
4. Kerron mistä saattaisin kadehtia sinua.
5. Kerron ensimmäisen muistoni sinusta.
6. Kerron sinulle eläimen, josta tulet mieleeni.
7. Kysyn sinulta jotain, mitä olen halunnut kysyä.
8. Jos teen tämän sinusta, laitathan sen blogiisi.

Ja Mertsi vastaili minusta näin:

2. No Abbahan se ilman muuta ;-) ja elokuvaksi Goldie Hawnia (ei voi mitään, yhä vaan tuot Goldien mieleen)

3. Yhteistä... voi meillä on niin paljon yhteistä.. kielitausta, perhetilanteet, se työ...

4. Kadehdin sua vaikka positiivisuudesta. Taisin olla PALJON äkäisempi kun mun lapset oli pieniä (vaikka onhan ne vieläki)

5. Ensimmäinen muisto on tietty sieltä työhaastattelusta. Yritin päättää että onko tuo blondi vaiko ei (tiedän että sun huumorintaju kestää kuulla tämän).

6. Eläin on tietty se heppa, semmonen kullanruskea iloisessa laukassa - äläkä kysy multa mitä lajia!

7. Ööö mitä nyt kysyisin.. vaikka että tuutko lauantaina vaatekutsuille??

Hihhii, repesin tuon työhaastattelumuiston kohdalla! Vielä kun muistan että mulla oli silloin aika, ehm, karsea opiskelijabudjetilla itse värjätty tumma tukka ;D Epätoivoista blondiuden kätkemistä! Ja tuohon positiivisuuteen että no joo, ehkä olen useimmiten positiivinen (ainakin tuohon toiseen puoliskoon verrattuna..) mutta kyllä täälläkin on ankeita päiviä. Varsinkin tällä hetkellä, kun taas yritän asennoitua tähän oman rahan puutteeseen ja tsempata silti kotiäitinä vielä ens vuoden puolelle... Kiitos luonnehdinnasta! Ja kyssäriin, että palailen lähempänä - voi olla että meillä on jotain megatärkeää ;) talopalaveerausta viikonloppuna, enkä uskalla nyt asettaa semmoisen edelle mitään. Plus ettei mulla ois rahaa ostaa mitään... muuten vain olisi kyllä kiva tulla käymään!