Merja pohdiskeli blogissaan tämän hetken kuuminta juttua, Facebookia. Lienee myös aika blogattu aihe tätä nykyä - joten liityn massaan tässäkin tapauksessa ja hajattelen omiani aiheesta hetkisen.

Tuli liityttyä tuossa kuukausi takaperin, uteliaisuudesta tietenkin. Ensi alkuun en ymmärtänyt ideaa laisinkaan ja taisin jopa unohtaa koko härpäkkeen pariksi päiväksi. Kummallinen paikka, miksi minun pitäisi lisätä tietojani sinne kaikkien urkittavaksi? Mitä minä siitä saan? Sitten sain ensimmäisen "ystäväkutsun" ja ilahduin! Ai hei, no mitä sulle kuuluu? Sitten tuli toinen, kolmas... ja ilahduin joka kerta. Niin, hänkin! Eipä olla vuosiin nähty eikä edes kirjoiteltu sähköpostia.

Facebook-ystävien sivuja selatessa huomasin heidän ystäviensä joukossa itsellenkin tuttuja kasvoja ja napautin muutaman ystäväkutsun menemään jälleen ilahtuneena, vaikkakin hetkisen pysähdyin miettimään, viitsinkö tuputtaa itseäni. Itselleni ystävä-sana on aika vahva, ja käytän sitä yleensä ihan yhden käden sormilla laskettavasta määrästä ihmisiä. Facebookissa opin pian pääsemään sen asian yli, niin kiva oli lisätä ystäviä, tuttavia ja kaukana asuvia sukulaisia listalle ja alkaa seurata heidän elämäänsä - vaikkakin vain Facebook-tasolla.

Nimittäin, enempään en nykyään juurikaan pysty! Merja kirjoitti siitä kuinka kiva olisi tavata ystäviä ja tuttavia ihan kasvokkainkin, ja olen aivan samaa mieltä. Itselläni vaan on nykyään hyvin harvoin mahdollisuutta irtaantua jälkikasvusta tapaamaan kavereita ihan kahden kesken. Facebookin ansiosta voin sentään vaikkapa heittää heitä kalalla ;) Muutamalla klikkauksella voin kertoa ihmiselle, että ajattelin häntä juuri. Minusta se on hurjan kivaa! Olkoonkin että se on myös typerää, laiskaa ja saamatonta :D Minulle se sopii kuin hiiri käteen.

Facebookissa on kuulemma tarkoitus kerätä mahdollisimman paljon ystäviä. Sitä piirrettä en ymmärrä ollenkaan. Itselleni on aivan sama montako nimeä siellä listalla on - tärkeää on että siellä ovat ne tyypit, joita ajattelen edes ajoittain, joiden kanssa haluan pitää edes jonkinlaista yhteyttä- mutta joita en välttämättä ehdi tapaamaan tai joille en saa soitettua (ja minähän en saa ikinä soitettua kenellekään) tai mailattua.

Tästäkin huolimatta, olisi kiva tavata myös kasvokkain ja rauhassa. Joten jatkakaa myös kahvi-/teekutsuilla pommittamista, ystävät hyvät. Aina joskus löytyy joku rako! Ja jos haluaa tänne tyyneyden tyyssijaan vierailulle, kyllä minä vedenkeittimen täytän (mutta en välttämättä muista laittaa sitä päälle) ja kaivan kaapista, jos en muuta, niin Muumikeksejä!

Meanwhile, nähdään naamakirjassa!